Laskettelukeskus Himos hurmaa
Aktiiviloma, Talvi 19. marraskuuta 2019
Himos

Laskettelukeskus Himos hurmaa

Jämsässä sijaitseva eteläisen Suomen alppikruunu, Himoksen laskettelukeskus tarjoaa turvallisen harjoittelupaikan lapsiperheille. Konkaritkin voivat hakea lisäoppeja Himokselta taitavan hiihdonopettajan avustuksella.

Kello käy jo yhtätoista, ja Himoksen laskettelukeskuksen välinevuokraamossa alkaa kiire rauhoittua. Välinevuokraamon Minna Kivi työkavereineen on varustanut rinteeseen heti aamusta jo pari bussilastillista koululaisia.

”Tavallisten lasketteluvälineiden lisäksi meiltä voi vuokrata laskettelulaseja, ja on meillä tuossa hyllyssä muutamat toppatakit ja -housutkin. Eli jos alusvaatteet ovat matkassa, niin lopusta kyllä selvitään”, Kivi naurahtaa.

Tiskin takana Mikko Vänskä kuuntelee mietteitäni suksista. Omilla ”piste rockereilla” on mukava laskea, ja ne purevat tasaiseen rinteeseen mukavasti. Etenkin alppirinteiden kevätsohjossa on silti käynyt mielessä, pitäisikö pätkien kaveriksi hankkia toiset, hieman leveämmät ja pidemmät ”all mountain” -sukset.

”Eli leveämmät siis? Kokeilepa näitä, ja tulet sitten vaihtamaan, kun haluat. Vuokraamalla on hyvä kokeilla erilaisia uusia suksia, ennen kuin marssii kauppaan ostoksille”, Vänskä sanoo.

Se on totta. Suksien ostaminen sokkona suoraan urheilukaupan hyllystä on virhe, joka vaikuttaa paitsi laskumukavuuteen mutta myös rinneturvallisuuteen.

himos-minna-kivi.jpg
Välinevuokraamon Minna Kivi kertoo, että tavallisten lasketteluvälineiden lisäksi heitä voi vuokrata laskettelulaseja sekä tarvittaessa muutamat toppatakit ja -housutkin löytyvät.
himos-mikko-vanska.jpg
”Vuokraamalla on hyvä kokeilla erilaisia uusia suksia, ennen kuin marssii kauppaan ostoksille”, vuokraamotyöntekijä Mikko Vänskä sanoo.

Hiihtokoulu haastaa hallitumpaan vauhtiin

Kivenheiton päässä vuokraamolta näkyy koppi, jossa lukee hiihtokoulu. Suunnistan sinne. Sisällä hiihdonopettaja Eero Malinen puhuu puhelimessa ja järjestelee asiakkaalle vapaita aikoja.

Pian käy selväksi, että Malinen on oikea mies oikeassa ammatissa.

”Olen laskenut aina. Viime vuosina olen käynyt kerran Saksassa ja kerran Belgiassa, mutta muuten olen viettänyt kaiken vapaa-aikani siellä, missä on pakkasta ja lunta”, Malinen kertoo.

Hiihtokoulussa asiakkaat jaetaan taitotason mukaan kolmeen luokkaan. Yhdeksän kymmenestä on aloittelijoita tai keskitason laskijoita, jotka pääsevät jo omalla tyylillään rinnettä alaspäin.

Niin sanotulla taitotasolla lasku on jo hyvin hallussa. He hakevat opetuksesta lisää vauhtia, haastetta ja hallintaa harrastukseensa.

”Hiihtokoulusta hyötyvät kaiken tasoiset. Jatkotasolla kokeneiden laskijoiden kanssa voidaan syventää esimerkiksi leikkaavan käännöksen tekniikkaa ja painopisteen hallintaa. Aina voi oppia lisää.”

Rinteeseen opettajan kanssa

Lyhyen haastattelun jälkeen Malinen toteaa jatkotason tunnillemme sopivaksi. Käymme läpi omia vahvuuksiani sekä tekniikan osa-alueita, jotka kaipaavat vahvistusta. Seuraavaksi lähdetään rinteeseen: parin vapaan laskun aikana opettaja näkee, miten lasken ja missä kaipaan apua.

Palaute jännittää.

”Lasket hyvin, eikä isoja virheitä näy. Leikkaavassa käännöksessä voisit kuitenkin siirtää painoa vielä rohkeammin ulkosukselle. Mitä enemmän painoa jää sisäsukselle, sitä enemmän pitoa häviää”, Malinen ohjeistaa.

Ei muuta kuin harjoittelemaan lisää! Siihen Himos sopii hyvin. Uusien tekniikoiden sparraamiseen mäet ovat riittävän pitkiä ja myös profiileiltaan vaihtelevia. Eri tasoisia rinteitä on yhteensä 25.

himos-eero.jpg
”Hiihtokoulusta hyötyvät kaiken tasoiset. Aina voi oppia lisää”, hiihdonopettaja Eero Malinen kertoo.
himos-kalle.jpg
Mattohissi kuljettaa seitsenvuotiasta Kalle Rasipeltoa mäkeä ylös.
himos-pekka-ja-kaisla.jpg
”Rinteet ovat loistavat, ja lisäksi Himokselle on helppo tulla. Tänne ehtii lyhyelläkin lomalla”, Pekka Rasipelto kertoo. Kaisla viihtyy lastenrinteessä.

Lastenrinteessä pidetään hauskaa

Harjoittelu on parasta, kun ihminen ei huomaa harjoittelevansa vaan tuntee pitävänsä vain hauskaa. Juuri niin tekevät lapset Joonan kummulla lastenrinteessä.

Mattohissi kuljettaa seitsenvuotiasta Kalle Rasipeltoa mäkeä ylös. Huipulla äiti Asta antaa tukea, päästää nuoren lumilautasankarin irti kohti alhaalla odottavan isä Pekan syliä.

”Suksilla Kalle laskee komeasti jo isompiakin mäkiä, mutta nyt piti päästä kokeilemaan myös lautaa. Tämä on siihen hyvä paikka”, Pekka Rasipelto kertoo.

Kallen perässä kaartelee komeasti pari vuotta nuorempi pikkusisko Kaisla. Laskemisen harjoitteluun Himos on kuin tehty. Kolmessa lastenrinteessä ovat käytössä mattohissin lisäksi myös naru- ja sompahissit, joilla lasten on helppoa harjoitella rinteessä liikkumista itse.

Taitojen karttuessa valittavana on laaja repertuaari sinisiä rinteitä, joissa laskuun saa jo vähän pituutta.

”Rinteet ovat loistavat, ja lisäksi Himokselle on helppo tulla. Nyt lomamme oli lyhyt, emmekä viitsineet lähteä pohjoiseen, mutta tänne ehtii lyhyelläkin lomalla”, Pekka Rasipelto kertoo.

Oppi perille hiihtokoulussa

Alkutalvesta lapset voivat opetella laskemisen taitoja myös leikkimielisessä kymmenen kerran Werneri-hiihtokoulussa. Loma-aikoina hiihtokeskuksessa järjestetään kahden päivän Mini-Wernerit, jotka ehtii suorittaa lyhyemmälläkin reissulla.

Himoksen hiihdonopetuksesta vastaava Susanna Hietala on huomannut, että lapset oppivat sekä ryhmä- että yksityistunneilla usein nopeammin kuin oman vanhempansa seurassa.

”Opettajan ammattina on opettaa, joten he tietävät niksit. Lapset ovat usein hieman vieraskoreita, jolloin he myös seuraavat ohjeita, ja näin oppi menee perille paremmin kuin oman vanhempansa kanssa harjoitellessa”, Hietala sanoo.

Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi

Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi

Lähes jokainen lajia kuin lajia lastensa kanssa kokeillut vanhempi tietää, että pienten lasten keskittymiskyky vaihtelee. Välillä lasta ei saa revittyä lajin parista millään esimerkiksi ruokatauolle, välillä taas monot, luistimet tai kypärä kiristävät ylitsepääsemättömästi heti.

Pakottaminen on huono keino. Urheilu on helpompi jättää suosiolla sikseen, jos vanhemman ei tarvitse pulittaa maltaita. Alle 7-vuotiaat kypäräpäät laskevatkin Himoksella ilmaiseksi ja saavat myös kokeilla varusteita tunnin ajan maksutta.

”Haluamme olla lapsiystävällinen hiihtokeskus ja myös tukea vanhempia harrastuksen aloittamisessa. Siksi alle 7-vuotiaat lapset saavat myös ruokailla lounas- ja keittobuffetissa ilmaiseksi vanhempien seurassa”, esimiesharjoittelija Minna Kivi kertoo.

Himos Villas tarjoaa laadukasta tunnelmaa rinteiden lähellä

  • Holiday Clubin laadukkaat Himos Villas -loma-asunnot sijaitsevat Himos-keskuksen alueella kävelymatkan päässä laskettelurinteistä.
  • Vuosina 2016 ja 2017 valmistuneet modernit tilaihmeet sisältävät kaiken, mitä lomailija majapaikaltaan voi toivoa.
  • Kaksikerroksisen luhtitalon 53 neliömetrin asuntoihin kuuluu kaksi makuuhuonetta, olohuone, tupakeittiö, pesuhuone ja sauna sekä erillinen wc.
  • Oleskelutilan avattavan vuodesohvan ansiosta huoneistoihin mahtuu majoittumaan mukavasti kuusi henkeä.
  • Mukavan laskettelupäivän tapahtumia voi käydä läpi tunnelmallisen takan loimutessa!
  • Tutustu Holiday Club Himokseen

Teksti ja kuvat: Juho Paavola

Lue seuraavaksi